Onko tehokas työyhteisö tyytyväinen? Näennäisesti kyllä, mutta tosiasia on myös, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Saadaan prosessit ja praktiikat kuntoon ja toimimaan. Toimitukset lähtevät ajallaan ja kone toimii moitteettomasti. Asiat ovat hyvin, mutta entäs työntekijät? Päivästä toiseen, viikosta viikkoon tehdään saman kaavan mukaan töitä. Pidetään vain huolta, että mikään ei mene vikaan. Ollaan tuloksista tyytyväisiä, mutta ollaanko kehityksestä tyytyväisiä?
Tyytyväinen työntekijä tarvitsee mahdollisuuden kokeilla uusia asioita. Tehdä tuttuja työtehtäviä uudella tavalla. Ja mikä tärkeää, pitää saada epäonnistua ja sen kautta hakea uusia tapoja tehdä asioita. Näillä toiminteilla saattaa käydä, että tuloksellisuus heikkenee. Mutta samalla on saatu paljon uutta kokemusta vaihtoehtoisista tavoista. Ja tietysti tyytyväisiä tekijöitä.
Jokin aika sitten kirjoitin täydellisestä epätäydellisyydestä. Tässä pyritään juuri siihen. Jätetään tyytyväisyyden ylläpitävää epätäydellisyyttä kaikkeen tekemiseen.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Minä toivon sinulle ystäväni
Ehdotonta parhautta on tavata tuttu ihminen sattumalta, täysin yllättäen. Kuulla hänen viimeiset kuulumiset ja kertoa omat tekemiset. Tapaaminen voi kestää vain hetken, mutta se riittää. Tässä lyhyessä hetkessä tärkeintä on toisen tunnistaminen ja pysähtyminen. Viesti on selvä, "ei olla nähty pitkään aikaan, mutta muistan sinut ja haluan pysähtyä luoksesi". Se mitä sanotaan ja mitä tietoa vaihdetaan, on kuitenkin loppujen lopuksi toissijaista. Olennaisenpaa on kohtaaminen ja pysähtyminen.
Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja huomatuksi. Ja muistetuksi. Tieto, tai oikeastaan tunne, että jossain joku muistaa sinut, antaa toivoa ja voimaa. Minä toivonkin sinulle Ystäväni kaikkea hyvää ja toivon tapaavani ja kuulevani sinusta joskus vielä.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Epätäydellisyyden tavoittelua
MLL:n sivulla silmään pisti lause: "epätäydellisyys antaa elintilaa toisille". Vaikkakin teksti käsitteli vanhemmuutta ja siihen liittyvää riittämättömyyden tunnetta, se sopii hyväksi ohjeeksi myös työyhteisöihin.
Jokaisella on kokemuksia kaikki tietävästä työkaverista/kolleegasta. Asiasta kuin asiasta tietävän, joka jyrää omilla mielipiteillään ja toimintatavoillaan muut yhteisön jäsenet. Jokaisella on kokemuksia tuollaisen ihmisen aiheuttamasta turhautumisesta ja riittämättömyyden tunteesta. Onko siis kyse täydellisestä ihmisestä? Tuskin. Sellaista ei liene olemassakaan. Täydellisyyden tavoittelusta siinä vain on kyse.
Kuinka asiat menisivätkään jos yrittäisimme toimia lauseen, "epätäydellisyys antaa elintilaa toisille", mukaan? Jos täydellisyyden sijaan tavoittelisimme epätäydellisyyttä? Pyrkisimme olemaan täydellisen epätäydellisiä.
Täydellinen epätäydellisyys pohjautuu nöyrtymiseen ja heikkouden hyväksymiseen.

tiistai 24. tammikuuta 2012
Kuinka näyttää osaaminen?
Työssäni kohtaan asiansa osaavia ammattilaisia päivittäin. Toiset osaavat asiansa paremmin kuin toiset, mutta olennaisinta on kuinka osaamisensa näyttää. En tiedä ärsyttävämpää osaajaa kuin ylimielinen vähättelijä. Esiinnytään kuin asia olisi maailman yksinkertaisin ja kaikki, jotka eivät omaa samaa tietotasoa, ovat täysiä ääliöitä. Ei toimi sitten ollenkaan. Tosi osaaja haistelee keskustelukumppanin tai seurueen tietotason ja sovittaa itsensä siihen. Tosi osaaja vastaa kaikkiin kysymyksiin kohteliaasti ja kysyjän tietotason mukaan. Luulisi olevan yksinkertaista.
Oma lukunsa ovat sitten öykkärit. Tullaan palavereihin miten sattuu. Esiinnytään kuin omistettaisiin koko maailma. Haukutaan muiden työt ja pidetään omaa työtä parhaimpana, mutta sekin sitten kärsii muiden idioottimaisuudesta. Haloo! Mitä osaamista se on? Kuinka sillä saadaan asioita etenemään.
Osaaminen kunniaan ja sen myötä parempia tuloksia. Toiset osaavat paremmin kuin toiset, mutta osaaminen pitää osata näyttää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)