lauantai 27. elokuuta 2011

Kiirekö?

Mielestäni kiire on keksitty käsite. Monille kiire ja kiireeseen vetoaminen ovat keinoja olla ottamatta kantaa, olla ottamatta uusia tehtäviä, olla antamatta apua, jne. Ollaan olevinaan kiireisiä ja käytetään aika olemattoman kiireen vaalimiseen. Kiireinen työntekijä on tehokkaan ja aktiivisen oloinen. Niin, oloinen, mutta ei ehkä oikeasti kiireinen.

Kahvihuone on hyvä paikka tutkia kiirettä ja kiireettömyyttä. Aika usein juuri pitkään kahvihuoneessa viihtyvien kuulee valittavan kiirettään. Miksi ihmeessä kahvihuoneeseen pitää tulla kiirettään valittamaan? Eikös se ole paikka jossa hengähdetään ja jätetään työt hetkeksi? Laiska työnsä luettelee.

Entäs avun pyytäminen jos on kiireinen? Varmaan mahdollista, mutta sellaiseen en ole koskaan törmännyt. Kiireeseen ei pyydetä apua, ei missään tapauksessa. Kiire on jokaisen henkilökohtaista omaisuutta ja sitä vaalitaan. Ja siinähän voi pahimmallaan antaa "ei tehokkaan" kuvan.

Entäs sitten kiireellä kirkastetut? Kerätään kaikki mahdolliset tehtävät itselleen. Sitten kun on paljon tekemistä, pääsee kertomaan kuinka kiireinen on. Suuresta tehtävä määrästä johtuen lopputulokset jäävät heikoiksi ja pahimmillaan kokonaan tekemättä. Mutta ei se mitään, hänellähän oli niin paljon tehtäviä ja kiirettä, että ei voinutkaan suoriutua paremmin. Niinpä niin, kukaan ei tule ajatelleeksi, että pahin virhe oli juuri tuo tehtävien kerääminen.

Ok, edellä kirjoitettu oli karkeaa yleistystä ja mustavalkoisuutta. Tokihan on ihan oikeasti kiireisiä ihmisiä. Ja kiireestä voisi jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt minulla kiire iltapalalle.

perjantai 26. elokuuta 2011

Kyky olla lamaantumatta

Rohkeus ei ole pelottomuutta, vaan kyky olla lamaantumatta. Sitaatti on Paolo Coelholta ja siinä on perää. Helposti pidämme itseämme "ei-rohkeina", mutta silti menemme pelottaviin tilanteisiin. Jälkeen päin muistamme vain sen kuristavan pelon, emmekä ollenkaan tekemistä. Olemmeko lamaantumattomia pelkureita?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Vain yksi suu

Silmillä nähdään, korvilla kuullaan ja suulla puhutaan. Silmiä on kaksi, korvia on kaksi mutta suita vain yksi. Kehonrakenteeseen kätkeytyy siis hienovarainen ohje missä suhteessa input ja output väyliä tulee käyttää.